Kahdeksan asiaa, joita et ehkä tiennyt ratkaisukeskeisyydestä

15.03 Lari Karreinen 0 Comments

Valmentaessani ryhmänvetäjiä ja esihenkilöitä kerron usein ratkaisukeskeisyydestä yhtenä keinona vahvistaa ihmisiä ja saada heistä paras esille. Usein ensimmäisiä kysymyksiä on, mutta entäs sitten ne ongelmat? Onhan se kiva keskittyä hyvin toimiviin juttuihin, mutta ei ne ongelmat katoa mihinkään.
Yhtä hyvin kuin voimme tutkia ongelmia, voimme pureutua myös onnistumisten, poikkeuksellisten huippusuoritusten ja vahvuuksien tutkimiseen. Tämä on ratkaisukeskeisyyden taito, jota voi harjoitella.

1. Ratkaisut löytyvät muualta kuin ongelman juurista

Valmensin hiljattain ryhmää vapaaehtoisia, joilla oli hyvin yleinen ongelma. Yhdistyksen aktiivitoimijat olivat vähentyneet ja oli enää kolme jäljellä. Perinteinen ongelmalähtöinen tapa olisi ollut kysyä, että miten näin pääsi käymään. Olisimme pohtineet ongelman syitä ja koittaneet löytää niihin ratkaisuja. Ongelmalähtöisyys toimii esimerkiksi koneiden kanssa. Voimme tutkia ongelmaa, paikantaa vian ja korjata sen. Tämä harvoin on kovin innostavaa, vaikka ihmisistä tuntuukin olevan mielenkiintoista analysoida ongelmia.
Ratkaisukeskeisenä valmentajana oletan, että ratkaisut voivat löytyä aivan muualta kuin ongelman syistä. Lisäksi oletan, että ihmisillä on voimavaroja ja osaamista, joilla he voivat saavuttaa tavoitteensa. Näiden oletusten pohjalta teen kysymyksiä.

Vapaaehtoinen (epätoivoa äänessä): Entäs sitten, kun meitä on vain kaksi emmekä jaksa tehdä kaikkea.

Lari: Teillä oli siis ennen enemmän toimijoita?

Vapaaehtoinen: Joo, meitä oli 20.

Lari: Oho, sehän on todella paljon. Harvassa yhdistyksessä on noin monta aktiivitoimijaa. Usein niitä on ehkä viisi tai kymmenen. Ei ole helppoa koota noin isoa toimijajoukkoa. Miten te sen teitte?
(Tässä kohtaa muu ryhmä ilmaisi kunnioittavaa hämmästelyä. 20 toimijaa on todella poikkeuksellisen iso joukko pienelle yhdistykselle.)

Vapaaehtoinen: Meillä oli pari aktiivia, jotka pyysivät naapureita, opiskelukavereitaan ja tuttujaan mukaan.

Lari: Pyysitte siis naapureita, opiskelukavereita ja tuttuja mukaan. Mitä tästä kokemuksesta voisitte hyödyntää nyt, jotta saisitte uusia toimijoita?

Vapaaehtoinen (jo vähän toiveikkuutta äänessä): Niin, voisinhan minä kysyä...

Useimmiten ratkaisut eivät löydy näin suoraviivaisesti. Keskustelun sävy muuttui kuitenkin hetkessä toiveikkaammaksi, mikä on yksi ratkaisukeskeisyyden etuja. Siitä on helpompi lähteä eteenpäin.
Tässä hyödynsin Insoo Kim Bergin kolminkertaisen vahvistamisen tekniikkaa. Ensimmäisenä vahvista taitoa, jonka valmennettava esittelee. Toiseksi kerro, ettei se ole useimmille helppoa. Kolmanneksi kysy, miten hän siinä onnistui.

2. Ongelman sijaan kerro minne haluat mennä

Ratkaisukeskeisyys ei ole naminamia, jossa unohdetaan ongelmat. Ongelmiin syventymisen sijaan katsotaan tavoitetta. Harva aloittaa kertomaan taksikuskille, että tuossa paikassa on ongelma, älä vie minua sinne. Sen sijaan kuljettajalle kerrotaan tavoite, jonne halutaan mennä. Sitten tutkitaan reittiä, jolla sinne päästään.



Ratkaisukeskeisyydessä tutkimme kysymyksin tavoitetta ja miten pääsemme sinne.
Oletetaan, että ongelma häviäisi. Mistä huomaisit sen?
Mistä muut huomaavat?
Mitä haluaisit tilalle? 
 Jos 0 kuvaa tilannetta, jossa ongelma on pahimmillaan ja 10 tavoitettasi kun se on ratkennut, missä olet nyt? Missä haluaisit olla kuukauden kuluttua? Mikä olisi toisin 10:ssä?
Kerro yksityiskohtaisesti, millainen  olisi täydellinen päivä?
Mikä tekisi tästä keskustelusta hyödyllisen sinulle?
Tässähän vain kuvitellaan. Eihän ongelma häviä vain kuvittelemalla?

3. Todellisuus muodostuu kielestä

Ongelmakeskeisyydessä ihmisillä ja yhteisöillä on ongelmia ja puutteita, jotka pitää poistaa tai ratkaista. Ratkaisukeskeisyydessä ihmiset ja yhteisöt nähdään täynnä voimavaroja ja osaamista, jotka vain odottavat löytämistään.
Voimme itse valita, onko lasi puoli tyhjä vai puoli täysi. Ratkaisukeskeisyydessä oletuksilla muokkaamme maailmaa siten, että lasi on puoli täysi. Jännästi, kun oletamme että voimavaroja on, niin niitä myös löytyy. Ratkaisuista kysyminen synnyttää ratkaisuja. Se mihin suuntaamme huomiomme, kasvaa.

Miten onnistuit siinä? (Vrt mikä siinä on niin vaikeaa?)
Mikä antaa sinulle uskoa, että pystyt tähän? (Vrt mikä estää sinua?)
Kuvitellaan, että puolen vuoden päästä ongelmaa ei enää olisi. Mitä olisi tapahtunut?

Luodaan kuva tavoitellusta tulevaisuudesta ja miten sinne päästään. Mitä enemmän halutusta tulevaisuudesta ja siihen johtavista teoista kerrotaan, sitä varmemmin teot myös toteutuvat. Mutta miten saada toinen ihminen toimimaan?

Tämä ihmekysymys on yksi keino edetä, kun tuntuu ettei aikaisemmista onnistumisista saa ponnistettua. Steve de Shazerin oheet sen kysymisestä tarkemmat ohjeet löydät täältä.

4. Ihmisillä on ratkaisuihin tarvittavia voimavaroja ja taitoja

Valmensin kerran työntekijääni, jonka piti pitää mielestäni helppo koulutus. Hän koki sen vaikeaksi.  Olisin voinut kysyä miksi se tuntuu niin vaikealta, ja kertoa hänelle miten sen voisi tehdä helpommin. Mutta ne olisivat olleet minun ratkaisujani. Sen sijaan kysyin häneltä: ”Miten sinä tämän tekisit?” Pienen hiljaisuuden jälkeen ratkaisu alkoi avautua hänelle. Noin kymmenen minuutin kuluttua hän oli jo varma, että pystyisi siihen.

Oletus, että valmennettava on täynnä voimavaroja, jotka vain täytyy löytää, on paljon myönteisempi kuin että hän on täynnä ongelmia ja puutteita. Myönteisyys auttaa eteenpäin.
Taito onkin löytää ja käyttää sitä, mitä kaikkea valmennettavalla jo on. Tässä ratkaisukeskeisen ja sitä edeltäneen lyhytterapian gurut olivat mestareita.
1980-luvulla televisiota katsoneet muistanevat ihmemies MacGyverin, joka pelastautui aina pinteestä käyttämällä ympäriltään löytämiä välineitä. Hyvin ratkaisukeskeinen tapa toimia. Kun tutkimme riittävästi, niin aina löytyy jotain pieniä asioita, joita voi hyödyntää. Kun toimintatapa tuntuu tutulta, sitä on helpompi laajentaa tai tehdä uudestaan kuin kokeilla jotain itselle täysin vierasta.

Mitä taitoja tai osaamista sinulla on, mikä auttaisi tässä?
Mitä olet aikaisemmin tehnyt tällaisessa tilanteessa?
Minkä neuvon ystäväsi tai työtoverisi antaisi sinulle?
Mikä auttaisi sinua ottamaan ensimmäisen askeleen?
Mitkä ovat vahvuuksiasi tällaisissa tilanteissa?
Mitä sinulle tärkeää arvoa tämä tavoite kuvastaa?

Entä jos etenemistä ei tapahdu?

5. Oletetaan, että etenemistä tapahtuu jo

Sen sijaan, että kysyisimme miksi jotain ei tapahdu, voimme kysyä siitä mitä on jo tapahtunut. Mitä pieniä merkkejä edistyksestä on? Ratkaisukeskeiset kysymykset voivat olla hyvin vaikeita. Kun on kuopan pohjalla, voi olla vaikeaa nähdä päästä ylös kuopasta.
Mitä on jo tapahtunut? Ehkä oli jo ajateltu, että haluttaisiin ylös kuopasta. Ehkä jo katseltu, millä otteilla reunasta saisi kiinni? Ei kuitenkaan tarjota vastauksia, vaan kysytään avoimia kysymyksiä valmennettavalta.

Milloin muutosta tapahtuu jo, edes pikkuisen? (Vrt miksi muutosta ei tapahdu?)
Mistä huomaat edistyneesi? (Vrt mikä estää sinua edistymästä?)
Mistä työtoverisi huomaavat, että olet edistynyt? 
Mitä pientä etenemistä on tapahtunut jo?
Milloin olet jo ollut lähellä tavoitettasi?
Millaisina hetkinä ongelmaa on vähemmän? Mitä teet silloin?

Parhaimmillaan valmentaja on vain todistaja, joka kuulee valmennettavan kertovan miten on ihan itse päässyt tavoitteeseensa.

6. Valmennettava on asiantuntija ja valmentajan ei tarvitse tietää mitään

Koska ratkaisut perustuvat valmennettavan voimavaroihin, valmentajan ei tarvitse tietää hänen toimialastaan mitään. Valmennettava on paras asiantuntija omassa tilanteessaan.

“If your mind is empty, it is always ready for anything, it is open to everything. In the beginner's mind there are many possibilities, but in the expert's mind there are few. ”
Shunryu Suzuki

Valmentajan tehtäväksi jää kysyä ja ihmetellä, kuinka taitava toinen on. Arvostuksella luodaan kunnioittavaa suhdetta, jossa valmennettava on keskiössä.

Miten se oli mahdollista?
Tuo ei ole helppoa. Miten sinä sen teit?
Miten onnistuit siinä?

7. Ihminen tekee parhaansa, sen mikä on hänelle mahdollista juuri nyt

Valmentajana en voi kehittyä tai oppia toisen puolesta. Jokaisen yksilön tai ryhmän on löydettävä omat ratkaisunsa ja kuljettava matkansa itse.  Voin kyllä auttaa kysymyksillä valmennettavaa oivaltamaan ja huomaamaan vahvuuksiaan. Tällöin hänen on helpompi edetä.
Aina eteneminen ei ole helppoa ja tulee takapakkia. Luottamalla siihen, että valmennettava tekee juuri sen mikä on hänelle mahdollista sillä hetkellä, vahvistamme arvostusta ja voimme pysyä ratkaisujen etsimisessä joutumatta ongelmien ja syyttelemisen noidankehään.

Mikä vahvistaisi uskoasi, että saavutat tavoitteen?
Mitä kolmea asiaa kokeilisit?

8. Ratkaisukeskeisyys keskittyy lyhyen aikavälin toimiin ja pitkän aikavälin tavoitteisiin

Mikä olisi ensimmäinen askel, joka auttaisi sinua kohti tavoitetta? Vaikka tavoite olisi kaukana, keskitymme aina seuraavaan helposti otettavaan askeleeseen. Ja vain seuraavaan. Ei keskipitkän aikavälin suunnitelmia, vaan katsotaan askel kerrallaan mikä toimii. Kokeillaan! Jos se toimii, tehdään sitä lisää.  Jos ei, niin tehdään jotain muuta.
Kun valmennettava asettaa itse tavoitteensa, ne ovat hänen omiaan. Tavoite on  juuri hänelle tärkeää. Silloin siihen myös sitoudutaan paremmin.

Mikä olisi ensimmäinen askeleesi?
Mikä olisi pienin askel, jonka voit ottaa?
Mikä yleensä saa olosi tuntumaan paremmalta?
Minkä neuvon antaisit itsellesi?

Tämä kirjoitus syntyi osana ratkaisukeskeisen valmentajan opintojani Palmeniassa. Kiitos kurssilaisille ja valmentajille että olen päässyt näin pitkälle sekä Solworld 2014 -konferenssin osallistujille niiden jatkokehittelystä.


Lähteet:
Litovaara, Anneli: Ratkaisukeskeinen lähestymistapa - välineitä työskentelyyn -opintomoniste
Szabó,  Peter: Coaching reloaded – assumptions of a Brief Coach

Lisäluettevaa ratkaisukeskeisistä kysymyksistä Coert Visser ja 21 ratkaisukeskeistä tekniikkaa.