Keskustellen kohti ristiriitoja vai yhteistä ymmärrystä?

11.24 Lari Karreinen 0 Comments

Yhdistysten sisäiset kärhämät ja sähköpostilistoilla toisinaan leimahtavat keskustelut näyttävät seuraavan suunnilleen samoja polkuja. Osallistujat esittävät argumentteja ja yrittävät perustella oman näkökulmansa oikeammaksi kuin muiden. Toisten näkökannoista etsitään virheitä ja epäloogisuuksia, jotta ne voisi kumota. Varsinaista yhteisymmärrystä ei yritetä rakentaa, vaan keskustelua yritetään hallita niin että sen voisi voittaa itse. En juuri muista tapauksia, joissa toinen osapuoli olisi todennut: "Nyt kyllä esitit niin hyvän argumentin, että minun on muutettava kantaani".

Toisinaan tällaisen polttavan keskustelun loppuvaiheessa joku onnistuu valamaan rauhaa keskusteluun, jolloin se siirtyy enemmän pohdiskelevaksi ja toisia ymmärtäväksi. Osapuolet havaitsevat, että haluavatkin rakentaa sopua mieluummin kuin riitaa. Mitä keskustelun luonteessa tapahtui?

Ensimmäistä vaihetta voisi kuvata pohjalaisella sanonnalla Moon oikias, soot vääräs -malliksi, mikä kuvannee sitä suomeksi paremmin kuin Roger Schwarzin käyttämä unilateral control model. kirjassa The Skilled Facilitator Fieldbook. Siinä:

• Pyrin saamaan muut tekemään, mitä minä haluan. Päätän tehtävistä ja asioista mieluummin itse kuin yhdessä. Kun olen päättänyt tavoitteeni, yritän saavuttaa sen ohjaamalla keskustelua ja tietoa oman näkökulmani tueksi.
• Haluan voittaa. Muutokset alkuperäiseen tavoitteeseeni ovat tappioita ja heikkouden merkkejä.
• Vältän näyttämästä kielteisiä tunteita. Pyrin välttämään oman turhautumisen tai kielteisten tunteiden näyttämistä, koska se voisi satuttaa ihmisiä ja vaikeuttaisi tavoitteiden saavuttamista.
• Toimin järkevästi, loogisesti ja objektiivisesti. Keskusteluun liittyvien tunteiden huomioiminen ei ole asiallista.

Taustaoletukset

1. Minä ymmärrän tilanteen. Omat tietoni ovat kattavia ja täydellisiä, minkä johdosta päätelmäni ovat loogisia ja ainoita mahdollisia. Ne jotka ovat eri mieltä, eivät ymmärrä asioita. Jos he ymmärtäisivät, he olisivat samaa mieltä
2. Olen oikeassa ja eri mieltä olevat ovat väärässä. Oletan että on olemassa oikea ja väärä näkökulma. Jos minä olen oikeassa, eri mieltä olevien täytyy olla väärässä.
3. Motiivini ovat puhtaat. Eri mieltä olevien motiivit ovat kyseenalaiset. Minä toimin asian tai organisaation kokonaisedun puolesta ja eri mieltä olevilla motiivit saattavat olla itsekkäitä tai muuten kyseenalaisia. (vrt ilmastoskeptikkojen näkemys ilmastotutkijoista, jotka paisuttelevat ilmastokatastrofia saadakseen lisää rahaa itselleen)
4. Tuntemukseni ovat oikeutettuja. Koska muut eivät ymmärrä tai halua ymmärtää tilannetta (sellaisena kuin minä sen näen), minulla on oikeus olla turhautunut ja vihainen. Tunteeni johtuvat heidän toiminnastaan. Ei ole mahdollista, että turhautumiseni tai suuttumukseni johtuisi omasta asenteestani tai että oma ajatteluni ei olisi kokonaisvaltaista.

Toimintatavat:

1. Pidä suunnittelu ja johtaminen omissa käsissäsi. Kerro ihmisille mikä päätös pitäisi tehdä, mutta ilman perusteluja. Tai kysy johdattelevia kysymyksiä, joiden tavoitteena on saada muut tulemaan samaan johtopäätökseen. Jos et haluaisi keskustelussa kertoa miksi esität asiat juuri sillä tavalla kuin teet, käytät todennäköisesti yksipuolisen hallinnan mallia.
2. Ilmoita mielipiteesi faktoina, älä esittele niihin johtanutta päättelyä. Älä perehdy muiden perusteluihin. Uskot tietäväsi miksi he ovat sitä mieltä kuin ovat. Vastaat muiden perusteluihin kertomalla miksi ne ovat väärässä sen sijaan, että pyytäisit tarkennuksia ymmärtääksesi niitä paremmin.
3. Suojaa itsesi olemalla abstrakti äläkä näytä tunteitasi. Erityisesti kielteisissä asioissa ja korjaavan palautteen sijaan kerro valkoisia valheita, minimoi kielteiset tunteet ja näyttele sympatiaa. Ota uhrin rooli ja syytä ongelmista muita.

Yksipuolisen hallinnan mallista seuraa ristiriitoja ja tehottomuutta

Moon oikees, soot vääräs -mallissa keskustelija yrittää hallita tilannetta, jotta keskustelu päätyisi hänen haluamaansa lopputulokseen. Tämä hallinnan yrittäminen voi johtaa päinvastaiseen tulokseen.
Koska perustelujen ymmärtämiseen ja kuuntelemiseen ei syvennytä, syntyy väärinymmärryksiä ja epäluottamusta. Lähtökohtaisesti toisten motiivien kyseenalaistaminen synnyttää epäluulon ilmapiiriä, jonka yli on vaikea rakentaa luottamusta. Omien perusteluiden ja toimintatavan pitäminen piilossa saa muut varuilleen ja estää oppimasta heidän tiedoistaan. Keskustelussa ei synny tilaisuutta arvioida omia toimintatapoja ja niiden vaikutusta muihin. Yritys hallita keskustelua johtaa väitteiden ja vastaväitteiden kisaan, joka harvemmin auttaa luomaan yhteisymmärrystä.

Kuulostaako tutulta vai kenties liiottelulta? Tunnistan itsessäni monia kohtia, joissa olen keskusteluissa toiminut juuri näin. Eivätkä tulokset ole olleet aina niin hyviä tai haluttuja. Mutta miten muutenkaan olisin voinut toimia, jos haluan edistää tavoitteitani?


Keskustelu yhteisenä oppimismahdollisuutena (mutual learning model)

Keskustelu keskinäisenä oppimisena on paljon vaativampi laji, jossa yhdistyy haavistomainen toisten kuuntelu ja ymmärtäminen yhteisten ratkaisujen luomiseen. Tämä mahdollistaa päätöksenteon vapaasta tahdosta, ilman että olisi pakotettu siihen.

Vapaaehtoinen, sisäinen sitoutuminen on vapaaehtoistoiminnassa kaiken perusta, koska ihmiset toimivat vain jos heitä huvittaa. Motivaatiotutkimuksetkin todistavat, että tekemisen tulokset ovat parempia kun ihmiset ovat sisäisesti motivoituneita.

Samalla otetaan huomioon muiden tunteet ja ollaan suvaitsevaisia heitä ja muita kohtaan, kuitenkin pitäen kiinni omista arvoista.

Oletukset

1. Minulla ja muilla on tietoa, jolla on merkitystä asian kannalta. Kuuntelen ja yritän ymmärtää muiden näkökantoja.
2. Erimielisyydet ovat oppimismahdollisuuksia
3. Ymmärtämällä ja tarkentamalla ihmisten kantoja kyselemällä autat ryhmää löytämään yhteisymmärryksen.
4. Ihmiset yrittävät toimia omasta tilanteestaan käsin perustellulla tavalla

Periaatteet

1. Mielenkiinto asioita kohtaan
2. Läpinäkyvyys ja avoimuus. Tiedon ja päättelyn avaaminen muille.
3. Yhteisvastuu: kannan oman vastuuni ratkaisuista ja teen oman osani siihen pääsemiseksi.

Toimintatavat

Näin voit luoda keskusteluista yhteisen oppimisen ja yhteistyön alustoja. Toimintamalli perustuu Roger Schwarzin ryhmän tehokkuusmalliin (Group effectiveness model).

1. Jaa kaikki merkityksellinen tieto
2. Testaa omien näkökantojesi, päätelmiesi ja havaintojesi paikkaansapitävyys.
   Johtopäätökseni on..., koska... Miten näette tämän?
3. Käytä tapausesimerkkejä yleistysten sijaan ja määritelkää yhdessä keskeiset käsitteetEi "hallitus ei ymmärrä toimijoitamme" vaan "kun hallitus teki päätöksen asiasta x, meistä tuntui..."
4. Perustele ja selitä päätelmäsi ja aikomuksesi
5. Keskity yhteisiin tavoitteisiin, haluihin ja huoliin. Mieti vasta niiden pohjalta ratkaisuja, vastauksia ja toimia.
6. Edistä tavoitteitasi uteliaisuudella. Kerro mitkä ovat tavoitteesi, perusteet joilla olet niihin päätynyt ja kysy muiden näkemyksiä näihin. Kehota heitä kysymään tarkentavia kysymyksiä omista tavoitteistasi.
7. Sopikaa yhdessä seuraavat askeleet ja tavat sopia erimielisyyksistä.
   Kerro miten itse haluaisit edetä ja miksi juuri näin. Kysy miten muut haluavat edetä ja miksi. Sopikaa yhteisesti. Erimielisyyksistä sopiminen tarkoittaa myös sellaisten kysymysten miettimistä, kuin "Miten voisimme molemmat olla oikeassa?" ja "Miten saatamme nähdä saman ongelman eri puolet?".
8. Keskustelkaa asioista joista ei voi keskustella. Usein yhden ryhmän jäsenen heikosta suoriutumisesta ei haluta keskustella, koska se herättäisi ikäviä tunteita. Jos noudatamme seitsemää ensimmäistä askelta, seuraa niistä myös että hankalista asioista on keskusteltava ja samalla siinä annetaan keinot käsitellä niitä rakentavasti.
9. Käyttäkää päätöksentekomenettelyä, joka varmistaa tarvittavan sitoutumisen. Sisäisellä sitoutumisella tarkoitetaan sisäisen motivaation syntymistä, joka ei riipu ulkoisista palkkioista tai rangaistuksista. Erilaiset päätöksentekomenettelyt tuottavat eriasteisen sitoutumisen, vastustuksesta välinpitämättömyyteen, myöntymiseen, osallistumiseen tai sisäiseen sitoutumiseen. Mikä näistä saavutetaan konsensuksella, äänestämällä tai suunnittelemalla asiat alusta lähtien yhdessä, riippuu ryhmästä ja tilanteesta.

Kun keskusteluun suhtautuu mahdollisuutena oppia toisen näkökannoista, ymmärrys lisääntyy, ristiriitatilanteet ja vastakkainasettelu vähenee. Keskustelun kulku ja lopputulos eivät ole ennalta määriteltyjä, vaan tuloksena olisi enemmän oppimista ja laadukkaita keskusteluja.


Mutta jos tämän haluaisi hallita, on siinä pitkä harjoittelun tie edessä. Erityisesti keskittyminen tavoitteisiin eikä niinkään keinoihin sinne pääsemiseksi voi olla vaikeaa, kun usein juuri se oma ratkaisu tuntuu luontevimmalta. Samoin omien tavoitteiden ajaminen uteliaisuudella, että muistaisi kysyä ja rohkaista muut kyseenalaistamaan oman päättelyn samalla kun itse pitäisi olla rakentava eikä pelätä tulevansa jyrätyksi.

Itseään voi tässä kehittää, mutta muita ei voi vaatia muuttamaan. Jos mietit miten käytän tätä jos muut vastaavat minulle moon oikees, soot vääräs -mallilla, niin tästä löytyy luku The Skilled Facilitator -kirjasta.

Nyt kun erimielisyydet ja vastakkainasettelu ilmastoskeptikoiden ja ympäristöihmisten , maahanmuuttokriitikoiden ja monikulttuurista yhteiskuntaa kannattavien ja monien muiden välillä korostuvat, niin olisiko tässä tapa lisätä ymmärrystä tarvitsematta kuitenkaan luopua omista arvoista?